PALOKUNNAN MERITOIMINTA:
Palokunnan meritoimintaan harjoittelijaksi pääsee mukaan liittymällä palokunnan jäseneksi 16 ikävuodesta alkaen. Varsinaisesti hälytysluonteisiin tehtäviin pääsee mukaan kansimiehen pätevyyden omaava ja vähintään 18v jäsen. Palokunnalla on vakuutukset jäsenilleen harjoituksissa ja toiminnan aikana. Meriosastossa jäsenet ovat aluksi kansimiesharjoittelijoita ja heillä on mahdollisuus suorittaa osastossa merenkulkulaitoksen myöntämä kansimiehen pätevyys. Se edellyttää aktiivista osallistumista purjehduskaudessa harjoituksiin aluksella, teoriakoulutuksiin ja mukanaoloon sekä hyväksytyn merimiehen lääkärintarkastuksen ja ea- sekä alkusammutuskoulutuksen. Lisäksi tulee olla uimataitoinen. Aluksen kuljettajaksi aikovilla jäsenillä on mahdollisuus suorittaa ammattimerenkulun kuljettajan pätevyys, jonka lähiopetus tapahtuu merenkulkualan oppilaitoksessa. Tämä edellyttää myös tiettyä sitoutumista toimintaan ja varallaoloon.
Muita palokunnan tarjoamia kursseja jäsenistölle ovat esimerkiksi: Ensiapu-, sammutustyö,- savusukellus,- öljyntorjunta,- vahingontorjunta,- sekä pintapelastuskurssit, joita järjestävät mm Helsingin pelastusliitto ja pelastuslaitos. Lisäksi tarjolla on muuta toimintaan liittyvää harjoittelua. Alus on katsastettu ja varusteltu kotimaan liikennealue1 luokkaan. Miehitys aluksella on vähintään 1+2 (Kuljettaja ja kansimiehet) Näiden lisäksi aluksen hälytyksen tullen, tarpeen mukaan miehittää hälytysosaston sammutusmiehistö.
Pääpaino viikkoharjoituksissa on aluksen käsittely- ja kansimiestaidoissa, navigoinissa, aluksen laitteistojen tuntemuksessa, meripelastustaidoissa, öljyntorjunta- sekä sammutustoiminnassa ja ensiavussa. Talvella keskitytään erilaisiin teoria- ja kalustoharjoituksiin sekä aluksen ja varusteiden huoltoon. VPK on mukana Helsingin merellisessä öljyntorjuntasuunnitelmassa ja pelastuslaitos toimii kouluttajina kursseilla. Muuta toimintaa osastolla ovat lisäksi erilaiset työsuoritukset, pr-toiminta, turvavalvonta ja turvallisuuskoulutukset.
Harjoituspäivät osastolla ovat joka viikon tiistaina klo 18.00 alkaen.
Jos olet merihenkinen, reipas, auttamishaluinen ja pidät merellisestä ympäristöstä, tervetuloa mukaan toimintaan! Ota yhteyttä meriosaston johtajaan.


